Lääkärien vastaanotoille on paikasta riippuen viikkojen tai kuukausien jonot ja lääkärit joutuvat itsekin työssään jatkuvasti priorisoimaan: ei siis lähetetä eteenpäin potilaita, joille siitä olisi vain minimaalinen hyöty.

Lääkäreillä on nykymenolla hädin tuskin aikaa hoitaa kaikkia hoidon tarpeessa olevia. Joudutaan siis priorisoimaan, ja tämä tarkoittaa usein sitä, että ennemmin hoidetaan ylimääräinen potilas, kuin kerrotaan toiselle potilaalle tarkasti kaikki mahdollinen hänen vaivastaan, ja keskustellaan vielä 10 minuuttia mahdollisista hoitovaihtoehdoista. On muuten täysin mahdotonta selittää 10 minuutissa maallikolle kaikkia perusteluita, miksi hoitovaihtoehto a olisi b:tä parempi. Lääkäri on itse käyttänyt saman tiedon hankkimiseen vähintään tunteja, enimmillään vuosia.

Paljonko lääkärin tulisi potilaan vastaanoton jälkeen tai osastojakson aikana käyttää omaisten kanssa keskustelemiseen? Jonkun osastopotilaan omaisen kanssa saattaa mennä 15-30 minuuttia päivittäin. Ja ihan vain siksi, että lääkäri haluaa välttää vielä enemmän aikaa vaativat jälkiselvittelyt - eli hoitovirhesyytteen. Toisen potilaan omainen vaihtaa anteeksipyydellen lauseen tai kaksi ja hoputtaa lääkärin jo hoitamaan omia töitään. Itse jouduin kerran viheltämään puhelun poikki, kun omainen alkoi kertomaan omista aamu-uinneistaan.

Kohtuus kaikessa, sopiva aikamäärä riippuu tietenkin potilaan tilanteesta. Kuolevan tai äkisti sairastuneen potilaan omaiset saavatkin vaatia enemmän tukea ja keskusteluapua. Mutta siinä vaiheessa lääkäri ei enää hoidakaan potilasta vaan omaisia. Lääkärillä ei ole velvollisuutta hoitaa omaisia, eikä siitä lääkärille maksetakaan, mutta omaisten kanssa vaihdetut sanat saattavat olla tärkeitä omaisten sopeutumisen kannalta. Oikealla hetkellä osoitettu myötätunto ja muutama lohduttava sana voivat auttaa omaisia enemmän kuin sama aika kohdistettuna toiseen potilaaseen.

Entä paljonko lääkärin tulisi uhrata aikaa sairaskertomukselle? Mielestäni ei kovinkaan paljon. Sairaskertomuksen kirjoittaminen ei ole itsetarkoitus, eikä sillä paranneta ketään. Huonolla sairaskertomuksella voi kuitenkin saada paljon vahinkoa aikaiseksi. Sairaskertomuksen tulee siis sisältää riittävät tiedot, mutta jaan mieluummin sairaskertomukseen menevää aikaa muiden potilaiden hoitamiseen. TEO ei ole kanssani samaa mieltä, mutta moni kollega sen sijaan tuntuu olevan. Tämän voi mielestäni päätellä siitä, että lähes jokaisessa TEO:lle tehdyssä valituksessa on lopputuloksena "pyydetään kiinnittämään huomiota sairauskertomusmerkintöihin". Montakohan potilasta vähemmän terveydenhuollossa ehdittäisiin vuosittain hoitamaan, jos sairauskertomuksista tehtäisiin tarkasti lain ja asetusten mukaisia?

Ratkaisuksi lääkäripulaan ehdotetaan lääkärien suurempia koulutusmääriä. Suomessa on kuitenkin nyt lääkäreitä enemmän kuin koskaan. Ja toisaalta lehdissä valitetaan terveydenhoidon maksavan liikaa - todellisuudessa Suomen terveydenhoitomenot suhteessa BKT:hen ovat vain puolet USA:n menoista, ja selvästi alle muiden pohjoismaiden terveydenhoitomenojen. Koulutusmääriä on jo nostettu ja lisäkoulutus ei ainakaan vähennä terveydenhuoltoon uppoavia menoja. Entä tulisiko lääkärien määrää nostamalla saatu työpanos ensisijaisesti kohdentaa potilaiden hoitamiseen, omaisten kanssa keskustelemiseen vai sairauskertomusmerkintöjen tarkentamiseen?

Tämä jakomielitautinen touhu olisi syytä lopettaa. Jos annetaan rahaa lusikalla, niin ei voida vaatia hyvää hoitoa kauhalla... Kyse on yksinkertaisesti siitä, mihin poliitikot haluavat panostaa ja paljonko?