Varmaan jokainen kliinistä työtä tekevä lääkäri on saanut kuunnella perusteettomia hoitovirhesyytöksiä. Uhkauksilla yritetään tietenkin vaikuttaa potilaan hoitoon, ja varmasti jossain määrin vaikutetaankin, koska jokainen täysjärkinen haluaa välttää raastupaa ja vastineiden kirjoittamista. Haittapuolena on, että omaiset myös oppivat, että uhkailemalla saa mieleistä palvelua. Valituksen saa toki tehdä, mutta eikö ole laitonta yrittää vaikuttaa uhkauksella virkamiehen päätöksentekoon.

Aikaisemmassa työpaikassani eräs omainen uhkasi tekevänsä kirjan omaisen hoidon vaikeuksista, ja laittavansa siihen kaikkien hoitoon osallistuneiden nimet. Mitäs minä teen? En voi julkaista kirjaa hankalista potilaista ja omaisista nimien kera. En voi edes tehdä vastinetta kirjaan vaitiolovelvollisuuden takia. Joudun vain nielemään kiukkuni ja sadattelemaan itsekseni.

Eikä ole harvinaista, että psykiatrisesti sairas potilas tai omainen tekee valituksen purkaakseen oman sairautensa tuomaa pahaa oloa. Nämä valittajat tekevät parhaimmillaan toistakymmentä sivua pitkiä kanteluita. Myös ilmiselvästi turhat valitukset tutkitaan, ja niihin vastaaminen vie lääkärien työaikaa potilaiden hoidolta.

Tyypillinen lause omaisen suusta on ”kenen on vastuu, jos ___ nyt kuolee”? Ei välttämättä kenenkään. Levinnyttä syöpää sairastava voi kuolla hyvästä hoidosta huolimatta. Vastaavasti yli 90-vuotias voi kuolla vanhuuteen, vaikka lääninhallituksen mukaan se ei olisikaan mahdollista. Suomessa ei voi kuolla vanhuuteen, vaan satavuotiaillekin täytyy väkisin keksiä joku sairaus, jonka hoito olisi epäonnistunut.

Kynnys valituksiin on tullut jo liiankin matalaksi. Valitusten lisääntyminen ei ole johtanut lisääntyneisiin korvauksiin, mikä on merkki turhien valitusten lisääntymisestä. Turhien valitusten aiheuttamat kustannukset tulisikin saada kuriin. Mielestäni täysin turhista valituksista voitaisiin periä osa kustannuksista valittajalta. Joutuuhan häviäjä oikeudessakin maksamaan kulut.