Maallikot ajattelevat potilasturvallisuudesta mustavalkoisesti, se joko vaarantuu tai ei vaarannu. Todellisuudessa on myös olemassa harmaansävyjä ja potilasturvallisuus voisi olla aina vielä vähän parempi. Kyse on vain siitä, paljonko poliitikot potilasturvallisuuteen haluavat panostaa.

Mitä enemmän potilasturvallisuuteen panostetaan sitä lähemmäs turvallista ja virheetöntä hoitoa päästään. Hoito ei kuitenkaan koskaan saavuta täydellistä potilasturvallisuutta, ja sitä lähestyttäessä lisäpanostuksilla saadaan aina vain vähemmän parannettua potilasturvallisuutta. Poliitikkojen tuleekin arvioida milloin samalla rahalla saadaan enemmän säästettyjä laadukkaita elinvuosia jollain toisella tavalla – esim. lisäämällä teiden keskikaiteita.

Potilasturvallisuuden nykytilanne vaihtelee sairaalasta toiseen. Marian sairaalassa se vaarantuu tällä hetkellä keskimääräistä enemmän. Marian päivystyksessä mennään jo lähellä kriittistä tilannetta, jolloin pienikin heikennys resursseihin heikentää potilasturvallisuutta merkittävästi.

Potilasturvallisuudella tarkoitetaan ilmeisesti yleisessä kielenkäytössä sitä, että jokainen potilas saa tarvitsemansa hoidon. Todellisuudessa potilaita hyödyttäviä hoitoja rajataan tietoisesti koko ajan. Kaikkia uusia ja järjettömän kalliita hoitokeinoja ei tuoda Suomeen. Myöskään kaikkia jo Suomeen tuotuja hoitomuotoja ei voi antaa kaikille potilaille. Lääkärit joutuvatkin arvioimaan, miten käytössä olevilla resursseilla saadaan tehtyä eniten hyvää. Esimerkiksi lääkäri joutuu tekemään päätöksen, kuka hyötyy tehohoitopaikasta eniten. Tässä on ristiriita, sillä oikeudessa lakia tulkitaan siten, että jokaisen täytyisi saada kaikki häntä hyödyttävät hoidot.

Useampikin omainen on kysynyt minulta: ”Kenen on vastuu, jos hän nyt kuolee?” Lääkäri vastaa toki päätöksistään, mutta valtio ja kunnat päättävät resursseista, joilla lääkäri joutuu toimimaan. Todellisuudessa poliitikot eivät koskaan kanna vastuuta riittämättömien resurssien takia hoitamatta jääneistä potilaista. Poliitikot eivät myöskään sano, kenet potilaista voi jättää hoitamatta. Suomessa yritetäänkin aina etsiä syyllinen esiin, ja yleensä syyttävällä sormella on helpointa osoittaa potilasta viimeksi hoitaneeseen lääkäriin.